Pohjois-Satakunnan vihreät ry

Pohjois-Satakunnan Vihreät ry on Vihreän liiton kunnallisjärjestö Pohjois-Satakunnassa ja samalla paikallisyhdistys, johon voi liittyä henkilöjäseneksi.

Yhdistys on perustettu vuonna 2001. Kankaanpäässä on ollut vihreitä valtuutettuja vuodesta 1992.

HALLITUS 2021

Mia Nother

Mia Nother

puheenjohtaja

mia.nother@kankaanpaa.fi

Liityin puolueeseen v. 2015, jolloin vihapuhe ja erilaisuuden ymmärtämättömyys syntyivät pakolaisaallon myötä. Haluan puolustaa inhimillisyyttä ja heikompien asemaa. Vammaisten asiat ovat omia asioitani. Perhe ja ystävät, liikunta, ja lukeminen ovat minulle tärkeitä asioita. Yhteiskunnallisesti koen tärkeäksi työn tekemisen ja työmahdollisuuksien takaamisen, ilmastonmuutoksen pysäyttämisen sekä köyhyyden torjunnan.

Uskon yhteistyöhön ja positiiviseen tulevaisuuteen Kankaanpäässä. Koopee on juuri oikean kokoinen kaupunki loistavine palveluineen. Olen toiminut Pohjois-Satakunnan vihreiden puheenjohtajana kolme vuotta jatkaen tänä vuonna. Olen myös ollut Satakunnan piirihallituksen jäsen viimeiset kolme vuotta.

Kannattaa ehdottomasti liittyä Pohjois-Satakunnan Vihreiden jäseneksi! Itse olen niin iloinen, että liityin; oikeiden asioiden äärellä huipputyyppien kanssa.

Harri Kangas

Harri Kangas

varapuheenjohtaja

Liityin Vihreisiin, koska halusin kehittää energiantuotantoa ja kierrätystä vihreään suuntaan. Olisin liittynyt jo aiemmin, jos olisin tiennyt politiikan teon olevan näin hauskaa!

Olen entinen autourheilija, nykyään seuraan Formuloita harrastuksena. F1 on lupautunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Kannattaa ehdottomasti liittyä mukaan toimintaamme Pohjois-Satakunnassa! Meitä vihreitä on paljon eri taustaisia, mutta sama arvopohja yhdistää.

Ulla Suontausta

Ulla Suontausta

sihteeri

ulla.suontausta@gmail.com

Jo Etelä-Pohjanmaalla asuessani fanitin vihreitä ja olisin halunnut kestävää kehitystä edistävään toimintaan mukaan. Silloin se ei ollut siellä mahdollista, koska ei ollut edes yhdistystä, johon liittyä. Ihme kyllä, Kankaanpäässä oli vireä yhdistys, johon liityinkin heti synnyinkaupunkiin palattuani.

Haluan olla mukana suojelemassa kaunista ja herkkää pohjoissatakuntalaista luontoa ja kehittämässä täkäläistä elämänmenoa kestävämpään ja tasa-arvoisempaan suuntaan.

Pohjois-Satakunnan Vihreiden toimintaan kannattaa tulla mukaan, koska maailmaa parannetaan yksi pieni asia kerrallaan, ja omista nurkista kannattaa aloittaa.

Irmeli Elomaa

Irmeli Elomaa

rahastonhoitaja

Markku Suominen

Markku Suominen

hallituksen jäsen

Liity jäseneksi